UUTISARKISTO

Sukuseurojen keskusliitto SSK ry:n työvaliokunta maakuntamatkalle Savoon

 

Sukuseurojen keskusliitto SSK ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka palvelee jäseniään ja muita suvustaan kiinnostuneita sukutoimintaan liittyvissä kysymyksissä. SSK julkaisee Sukuviesti-lehteä, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Keskusliiton toimisto sijaitsee Helsingissä, mutta jäsenseurojen jäsenet asuvat eri puolilla Suomea ja osa ulkomaillakin. Keskusliiton hallituksen edustajat osallistuvat lukuisiin sukujen tapaamisiin vuosittain, jolloin tietoa liiton toiminnasta saadaan vietyä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

 

Liiton toimintasuunnitelmaan on kirjattu vähintään Yksi hallinnon kokous on kerran vuodessa Helsingin ulkopuolella. SSK:n työvaliokunta vierailee 28.–29.9.06 Varkaudessa, jossa järjestetään 28.9.06 yhteistyössä Varkauden seudun sukututkijat ry:n kanssa tilaisuus Varkauden kotiseutukeskuksessa. Tilaisuus alkaa kello 18.30 ja sinne ovat tervetulleita kaikki suvustaan, sukuseuratoiminnasta ja sukututkimuksesta kiinnostuneet.

--------------------------

Tarinoiden Taulumäki lauantaina 10.11. 2007 (Varkauden kaupunginkirjasto)

"Sukututkimus avaa mielen menneisyyteen"
Aikuistenosasto klo 16.30 - 21.00
Mitä sukututkimuksen harrastaminen ja toiminta tarkoittaa? Tähän on tapahtumassa vastaamassa Varkauden Seudun Sukututkijat ry:n jäsenet. Mikrofilmien lukeminen, tutkijanhuoneen käyttö, internetin hyväksikäyttö sekä erilaiset tiedonlähteet esitellään kaikille
halukkaille. Samalla voi tutustua yhdistyksen toimintaan ja
halutessaan liittyä jäseneksikin."
-------------------------------

Varkauden Seudun Sukututkijat Ry esittäytyi kirjastossa torstaina 11.10.2007 klo 15.00-19.00. Kirjastossa oli meneillään Varkauden kirjaston 130-vuotisjuhlavuosi. Vuoden aikana päästettiin muutamia harrastajaryhmiä esittelemään harrastustaan kirjaston asiakkaille. Näyttely jatkui kuukauden loppuun. Nyt oli sukututkijoiden vuoro!

--------------------------------

Varkauden Seudun Sukututkijat Ry osallistui yhdessä Nyyssösten sukuseuran kanssa Valtakunnallisille Sukututkimuspäiville Karjala-talolla Helsingissä 19.-21.10.2007. Esittelimme tapahtumassa Tuomiokirja-hankettamme.

--------------------------------

Luentotilaisuus Kotiseutukeskuksessa 25.2. klo 18.00

Niinisaaren aikaan - Rajaseudun ihmisen arki
Luennoitsija: Kirjailija, historian harrastaja Vesa Luukkonen

Enonkoskella asuvan Vesa Luukkosen historiallinen sukuroomaani "Niinisaareen" kertoo itäisen Savon asuttamisesta 1400-luvulla, jolloin Karjalasta tultiin kalastamaan, metsästämään ja kaskeamaan lähes asumattomiin korpiin. Elämä erämaassa ja rauhattomalla rajaseudulla ei ollut helppoa. Pedot, ryöstö- ja kostoretket sekä armoton luonto olivat tavallista arkipäivää. Vesa Luukkonen kertoo elämästä tavallisen ihmisen näkökulmasta, hänen kertomuksensa ei ole sotapäälliköiden historiaa

Tilaisuuden järjestivät: Varkauden Seudun Sukututkijat Ry, Kirja-Varkaus ry ja Varkaus-seura ry

--------------------------------

Toteutettu kevätretki Jyväskylän kartta-arkistoon 12.4.2008

--------------------------------

Maanantaina 15.09.2008 klo 18.00.

Sukututkija ja Sukujutut-ohjelman esittelijä Pekka Hänninen Järvenpäästä on paikalla, ohjelmaa on tilaisuudessa mahdollista myös ostaa. Muutakin jutusteltavaa varmasti löytyy, koska hän on tutkinut laajalti mm. savolaisia sukuja. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan!

-------------------------------

Osallistuimme ja esittelimme (Veikko Räsänen/Ari Kankkunen) tuomiokirjahankettamme

11.-12.10. 2008  Kuulutko sukuuni -tapahtuma Vantaalla

--------------------------------

27.4.2009 Päivi Valkeinen piti esitelmän entisajan sairauksista ja kuolinsyistä. Esitelmä kiinnosti, tupa oli täynnä!

-------------------------------

Osallistuimme ja esittelimme (Veikko Räsänen) tuomiokirjahankettamme

11.-12.10. 2009  Kuulutko sukuuni -tapahtuma Vantaalla

-------------------------------

VANHOJEN KÄSIALOJEN KURSSI SYKSYLLÄ 2009

Järjestimme kurssin omin voimin, vetäjänä Veikko Räsänen. Kurssit pidettiin Osuuspankin kerhohuoneessa Päiviönsaarella 8.9. -17.11. 6 x 1,5 oppituntia.

-------------------------------

26. 4.2010  teimme kevätretken Valamon luostariin Heinävedelle. Isäntänä toimii Arkkimandriitta Sergei (Luostarin johtaja).

-------------------------------------------------------------------------------

Maanantaina 22.11.2010 klo 18.00

Suomalaisen sukututkimuksen 350-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille avoin luentotilaisuus Kotiseutukeskuksessa (Wredenkatu 4). Luennoitsijana sukututkimuksen opettaja ja yhdistyksen varapuheenjohtaja Kaija Heiskanen Savon Sukututkimusharrastajat ry:stä (Kuopio). Luentoaiheena Sursill-suku. Aiheesta tarkemmin: http://www.evl.fi/arkkipiispa/Sukututkimus350vuotta.htm. Tervetuloa!

----------------------------------------------------------------------------------

Osallistumme Tarinoiden Taulumäki-tapahtumaan 13.11. (Sukututkimuksen 350-vuotisjuhlavuoden tapahtuma) 

Nykypäivän median kautta saamme tietoa oudoistakin tapahtumista mutta myös sukututkija kokee harrastuksessaan monta asiaa joka ihmetyttää ja kummastuttaa. Oudot vanhat kirjaimet ja tekstit jäävät usein vaikeasti tulkittaviksi monelle pitkäänkin tätä harrastusta käyttäneelle ilman asiantuntijan apua. Nykypäivänä meillä on juorulehdet mutta sukututkijalle kirkonkirjat on mukavampaa luettavaa. Siinä on omaa hauskaa salapoliisityötä kun otat selvää papeista ja piispoista sekä sukujen ja perheiden vaiheista, usein varsin mystisistäkin vaiheista.. Myös kirkonkirjoissa oleva papiston käyttämä kieli on hyvin värikästä. Tule tutustumaan kanssamme sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan ja ihmeellisyyksiin Tarinoiden Taulumäen iltaamme kirjastolle. Sukututkijat esittelevät harrastusta, joka on sekä oudosti aitoa että aidosti outoa.

---------------------------------------------------------------------

Maanantaina 31.1.2011 klo 18.00 / Varkauden kotiseutukeskus

Ortodoksisukujen ja luterilaissukujen poikkeavuudet sukututkimuksessa. Luennoitsijana Aulis Oljakka Ol'okan Sugu ry:stä . Mukana myös em. suvun starssoi Seppo Ohisalo. (http://www.olokansugu.fi). Tervetuloa!

---------------------------------------------------------------------

Maanantaina 28.3.2011 klo 18.00

Varkauden ev. lut. seurakunnan edustajat Eija Kettunen ja Jaana Nupponen vierailivat jäsenillassamme keskustelemassa  seurakuntien ja sukututkijoiden välisestä yhteistyöstä. 

-----------------------------------------------------------------------

SUKUTUTKIMUKSEN ALKEISKURSSI

Opettaja: Veikko Räsänen
Käsitellään sukututkimukseen kuuluvat perusasiat, tiedostot, menetelmät, kirkonkirjojen käyttö ym. 

Kokoontumispäivät 19.1., 2.2., 16.2., 2.3., 16.3. ja 30.3.2011.
Paikka: Soisalo-opistotalo, 402 Luokka
Päivä ja kello: ke 18.00-20.30
Aika klo: 19.1.2011-30.3.2011. Tunteja 18
Kurssimaksu: 23,00

--------------------------------------------------------------------------------------

5.4.2011 teimme kevätretken Mikkelin maakunta-arkistoon. Erinomaisena esittelijänä toimi Jari Oinonen.

--------------------------------------------------------------------------------------

Sukututkijoille tarkoitettuja kursseja

Sukututkimuksen jatkokurssi, Varkaus

la 10.00 - 13.15 

17.9.2011 - 24.9.2011

Soisalo-opistotalo, 402 luokka, Taipaleentie 24

8 h / 27,-

------------------------------------------------------------------------------------------

Sukututkimuksen perusteet, Leppävirta

4.2.2012 - 18.2.2012

12 h / 33,-

Opettajana molemmilla kursseilla: 

Ritva Sampio
Suomen Sukututkimustoimisto Oy
Kortepellontie 100
40900 SÄYNÄTSALO
p. 050-340 7190
e-mail: sampio@sukututkimustoimisto.fi<mailto:sampio@sukututkimustoimistofi>
kotisivu: www.sukututkimustoimisto.fi<http://www.sukututkimustoimistofi>

--------------------------------------------------------------------------------------------

"Kerroksien kaupunki"-opastuskierros Varkauden museolla (Wredenkatu 5A) torstaina 27.10.2011 klo 17.00
Tervetuloa tutustumaan kaupunkimme historiaan!

-----------------------------------------------------------------------------

Tiistaina 22.11.2011 klo 18.00

David Jordan on tutkinut vuosikausia keskisavolaisia sukuja Pieksämäki, Jäppilä, Haukivuori, Joroinen, Varkaus, Rantasalmi alueelta.
Hän on julkaissut kaksi kirjaa (myös CD:llä): Pieksämäen seudun asukkaat 1500- 1700 luvulla. Joroislainen Seppo Häyrinen tulee kertomaan tarkemmin sukulaisensa David Jordanin tutkimuksista. Tervetuloa kuulemaan Savon asukkaista menneinä aikoina!

------------------------------------------------------------------------------------------------

Osallistuimme yhdessä Nyyssösten sukuseuran kanssa

35. Valtakunnalliset sukututkimuspäiville  16.-18.3.2012 Kuopiossa

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Sukututkimuskurssi Leppävirralla 31.3. ja 14.4.

Kertaamme kirkollisia lähteitä, tutustumme internetin sukututkimustietokantoihin ja perehdymme henkikirjoihin sukututkimuksen lähteenä.

Kokoontumiset la 31.3. ja la 14.4.2012 klo 10.00-13.15.

Paikka: Leppävirran kirjaston kerhohuone

Opettaja: Ritva Sampio

----------------------------------------------------------------------------------------------------

Teimme kevätretken Savonlinnaan

Säämingin  seurakuntatalo 22.4.2012 klo 16.00 (Sääminginkatu 4)

Sukututkija dosentti Jyrki Paaskoski luennoi aiheesta otsikolla "Vanha Suomi sukututkijan näkökulmasta".

Suuren Pohjan sodan päättäneessä Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 syntyi Viipurin kuvernementti, joka sai myöhemmin nimityksen Vanha Suomi. Turun rauhassa 1743 Ruotsin ja Venäjän rajaa siirrettiin lännemmäksi ja uudeksi rajaksi muodostui Kymijoki. Pohjoisemmassa raja halkoi Saimaata ja jätti sisäänsä mm. Savonlinnan. Vanhan Suomen aikaisen maanhallinnan erityispiirteet tuovat sukututkimukseen oman värinsä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

INTERNETIN HYÖDYNTÄMINEN SUKUTUTKIMUKSESSA, LEPPÄVIRTA

29.9.2012 klo 10.00-13.15 (la)

Lukio, ATK-luokka, Savonkatu 49

4 t / 18 e (Soisalo-opisto)

Osallistujia 11 henkilöä, opettajina toimivat Reijo Luostarinen ja Ulla Tuomainen

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osallistuimme 10.11.2012 Tarinoiden Taulumäki-kaupunkifestivaaliin yhteisellä osastolla Varkaus-seura ry:n ja toimittaja Antti Ahon kanssa. Tarinointia vanhasta Varkaudesta, sen paikoista, tapahtumista ja henkilöistä. Samalla oli mahdollista saada opastusta paikallishistorian penkomiseen tai vaikkapa sukututkimukseen.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tiistaina 19.3.2013  klo 18.00 Varkauden Kotiseutukeskuksessa varkautelainen äidinkielenopettaja Jenni Rimpeläinen kertoi pro gradu-työstään: Paikannimen monet tarinat, Varkautelaisten kansanetymologisia tulkintoja kaupunkinsa ja sen lähialueiden paikannimistä

----------------------------------------------------------------------------------------------------------

24.4.2013 Varkauden Kotiseutukeskuksessa Heikki Vuorimies luennoi aiheesta "Ruotusotamiehet"

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Olimme mukana Tarinoiden Taulumäki-tapahtumassa 9.11.2013 teemalla:

"Varkauden Seudun Sukututkijat Ry täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tervetuloa kuulemaan ja katselemaan yhdistyksen vaiheita vuosien varrelta. Samalla on mahdollista saada opastusta sukututkimukseen. Vanha Warkauskin on esillä kuvin ja videoleikkein".

------------------------------------------------------------------------------------------  

26.11.2013 Yhdistyksen 20-vuotisjuhlaluento Varkauden Kotiseutukeskuksessa. SSHY:n toiminnanjohtaja Kari-Matti Piilahti luennoi aiheesta: Savon tuomiokirjat sukututkimuksen apuna. Yhdistys tarjosi kakkukahvit. Tapahtuma kiinnosti, sali oli aivan täynnä!

------------------------------------------------------------------------------------------  

SUKUTUTKIMUKSEN PERUSTEET-kurssi, Varkaus

11. -25.1.2014 lauantaisin klo 10.00-13.15, Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, Taipaleentie 24

Opettaja Ritva Sampio, kurssin kesto 12 h, 36 euroa

Haluatko tutustua oman perheesi historiaan ja aloittaa sukusi tutkimisen? Kurssilla perehdymme kirkollisiin lähteisiin, mm. rippi- ja lastenkirjoihin ja hyödynnämme paljon Internetin tietokantoja sukututkimuksen apuvälineenä.

-------------------------------------------------------------------------

INTERNETIN HYÖDYNTÄMINEN SUKUTUTKIMUKSESSA, Varkaus

15.2.2014, lauantaina klo 10.00 - 13.15, Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, Taipaleentie 24

Opettaja Reijo Luostarinen, kurssin kesto 4 h, 19 euroa

-------------------------------------------------------------------------

SUKUTUTKIMUKSEN JATKOKURSSI, Varkaus  la 1.2. -  8.2.2014 klo 10-13.15. (8h)
Tule jatkamaan sukututkimusharrastustasi. Kurssilla teemme harjoituksia kurssilaisten omista sukututkimuksista ja perehdymme Perhekirjan tekemiseen Internetissä olevan sivuston avulla.

Opettaja Ritva Sampio 

--------------------------------------------------------------------------

20.2.2014 kaupunginkirjastolla "Tuuppauspäiviin" liittyvä esittely "Vanhat kuvat" sekä alustus sukututkimuksesta (Virpi Taino ja Ari Kankkunen)

-------------------------------------------------------------------------

Osallistuimme Valtakunnallisiin sukututkimuspäiviin Savonlinnassa 14.-16.3.2014 yhdessä Nyyssösten sukuseura ry:n kanssa. Päävastuun kantoivat Ulla Tuomainen ja Kirsti Kutvonen.

---------------------------------------------------------------------------

Tiistaina 25.3.2014 klo 18.00 Varkauden Kotiseutukeskus. Varkautelainen Irma Westersund kertoi ukkinsa isän Hans Westersundin ja hänen perheensä vaiheista Varkaudessa suurten nälkävuosien (1867-1868) aikaan, jolloin Hans Westersund oli rakennusmestarina rakentamassa Taipaleen kanavaa

---------------------------------------------------------------------------

Kevätretki Joroisiin tsasounalle 9.4.2014

Pyhän Georgios Voittajan kirkko on rakennettu Jumalan kunniaksi ja Yuri Injushinin muistolle. Sen vihkii käyttöön Karjalan Hiippakunnan ja koko Suomen Kunnianarvoinen arkkipiispa Leo 15.8.2013.  

----------------------------------------------------------------------------

23.4.2014 Hyvän mielen päivä kirjastolla. Ari Kankkunen ja Virpi Taino esittelivät vanhoja valokuvia ja filmejä Varkaudesta.

-----------------------------------------------------------------------------

Tiistaina 29.4.2014 klo 17.00 Varkauden Kotiseutukeskus

Sukututkija Väinö Holopainen kertoi Savon rykmentin tutkimuksestaan, kotisivujensa rakentamisesta sekä Holopainen-suvustaan.  

------------------------------------------------------------------------------

Tiistaina 21.10.2014 Varkauden Kotiseutukeskus

Pidimme kaikille avoimen, vuorovaikutteisen tilaisuuden aiheena "entisajan parannuskeinot". Vieraanamme oli savonlinnalainen kirjailija Vesa Luukkonen, joka esitteli aiheeseen liittyvän uuden kirjansa "Parantaja-Katri".

--------------------------------------------------------------------------------

Sukututkimuksen PAJA-kurssi 20.9.2014 ja 8.11.2014 lauantaisin klo 10.00-13.15

Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, Taipaleentie 24, Varkaus

Kurssin kesto 8 h

Kurssin hinta 36 euroa

Opettajana Ritva Sampio

 

Oletko jo harrastanut sukututkimusta, mutta haluaisit ratkaista sukututkimushaasteita ryhmässä? Tehdään yhdessä kurssilaisten omia sukututkimuksia ja apuna käytetään internetin tietokantoja.

--------------------------------------------------

SUKUJUTUT-kurssi 10.1.2015-17.1.2015 lauantaisin klo 10.00-13.15

Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, Taipaleentie 24

Kurssin kesto 8 h

Kurssin hinta 36 euroa

Opettajana Ritva Sampio

 

Onko sinulla olemassa sukututkimusaineistoa ja haluaisit tallentaa sitä Sukujutut-ohjelmalle? Käydään läpi tallennuksen, varmuuskopioinnin, tulostuksen ja valokuvien lisääminen. Kurssilla käytetään ohjelman demo-versioita, johon voi tallentaa 100 henkilöä.

--------------------------------------------------

Savonlinnan seudun sukututkimusyhdistys ry teki kevätretken Varkauteen 9.5.2015

Retkikohteina Kanavamuseo ja Vesitornin kahvila

--------------------------------------------------

SYYSRETKI RANTASALMELLE! 

Liisa Raatikainen, puheenjohtaja, Savonlinnan seudun sukututkimusyhdistys ry:  "Lauantaina 26.9.2015 teemme retken Rantasalmelle, missä kokoonnumme Jumikkalan kartanon pihamaalla klo10.00. Teemme tutustumiskäynnin Jumikkalan kartanon museoon Eija Guttormsenin opastuksella. Museo on tältä kesältä jo suljettu, joten matkaan kannattaa lähteä nyt, kun siihen on tilaisuus!

Baggen museon uudistetussa näyttelyssä pääsemme tutustumaan Jumikkalan historiaan luutnantin puustellina, triviaalikouluna, kestikievarina, kauppana ja pankkina. Esillä on myös runsaasti kauniita käsitöitä ja astioita. Piha-aitan Naisen elämää-näyttelyssä on esillä Baggen suvun naisten asuja 1800-luvun lopusta 1980-luvulle. Aittaan voi istahtaa kuuntelemaan runoja ja proosaa naisen elämästä. Mikäli lauantaiksi sattuu kylmä päivä kannattaa varautua lämpimin vaattein, sillä lämmittämättömissä hirsimakasiineissa on kylmä.  Esittelyn jälkeen juomme yhdistyksen tarjoamat kahvit kartanorakennuksessa.  Siirrymme kahvitilaisuuden jälkeen kirkolle, jossa kanttori Pekka Rönkkönen odottaa meitä klo 12 pitääkseen enintään tunnin kestävän esittelyn. Kannattaa tulla mukaan kuuntelemaan Pekan tarinoita ja katsomaan kaunista kirkkoa! Retkelle odotamme vieraiksemme väkeä myös Varkauden Seudun Sukututkijoista".

-------------------------------------------------------

Tiistaina 29.9.2015 klo 18.00 "Sukututkimuksen aloittaminen ja sukuohjelmat"-teemailta. Lisäksi opastamme Arkistolaitoksen sivujen käyttöön. 

Tiistaina 13.10. 2015 klo 17.00 SSHY:n toiminnanjohtaja Kari-Matti Piilahti tulee kertomaan, mitä perukirjat tarjoavat sukututkijalle. 

Tiistaina 17.11.2015 klo 17.00 FM, sukututkija Ari Kolehmainen Mikkelistä saapuu kertomaan laajoista tutkimuksistaan savolaisten sukujen parissa. DNA-tutkimus eräs pääteemoista.

----------------------------------------------------------

Oik. tiet. lisensiaatti Jacon Söderman tulee Kotiseutukeskukseen 3.12.2015 luennoimaan aiheesta "Onko presidentillä vielä valtaa?". Lisäksi Aaro Monthán kertoo unohdetusta valtiomiehestä Onni Hiltusesta (Heinävesi).

------------------------------------------------

26.1.2016 kirjailija ja puhetaidon opettaja Virpi Kaartinen kertoi Kolari-sukunsa vaiheista Taipaleen kanavalla.  Virpi  on kirjoittanut aiheesta kirjan: Koti Taipaleen kanavalla, muistoja ja historioita 1800-luvulta 1900-luvun ensivuosikymmenille. 

--------------------------------------------------------

15.3.2016 LEHTONIEMI -ilta Kotiseutukeskuksessa. Museon edustaja opasti museon kuvatietokannan käyttöä sekä esittelimme Lehtoniemen ja Käärmeniemen kylät ry:n kuvatietokannan valokuvia. Vesa Harinen esitteli omaa kuvakoostettaan musiikin säestyksellä.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------

6.9.2016 kello 17.00 Affleck-ilta:

Maija Salo kertoo suvun vaiheista ja pian valmistuvasta sukukirjasta.

-----------------------------------------------------------------------------------------

1301101 Sukututkimuksen pajakurssi, Varkaus la 10.00–15.00

Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, Taipaleentie 24

1.10.–8.10.2016

Ritva Sampio • 12 t • 41 €

Onko sinulla oman sukututkimuksen kanssa haasteita, johon haluaisit opastusta?

Käymme kurssilla läpi opiskelijoiden suku-tutkimuspulmia, paneudumme myös arkistolaitoksen lupamenettelyihin ja internetin hakutoimintoihin. Samalla tutustumme vanhojen käsialojen lukemiseen esimerkkien avulla.

 ------------------------------------------------------------------------------------------

11.10 kello 18.00 alkaen Vietämme Kirja-iltaa:
Mahdollisuus tutustua jäsenten omiin mielenkiintoisiin sukututkimusaiheisiin kirjoihin.
Lyhyitä kirjaesittelyjä ja aikaa omatoimiseen kirjoihin tutustumiseen sekä keskusteluun
esille nousevista aiheista.
 
------------------------------------------------------------------------------------------

9.11.2016 kello 17.00 -19.30

Illan teemana Henkikirjat.
Luennoitsija Kari-Matti Piilahti, FT ja SSHY:n toiminnanjohtaja.

------------------------------------------------------------------------------------------

KIRJASTON SUKUTUTKIMUSMATERIAALI

 

Sukututkimuslehdet ja muu käsikirjaston sukututkimusmateriaali on nyt sijoitettu kirjastonhoitaja Tiina Pietikäisen toimesta entisen musiikkiosaston tiloihin (siis nykyinen käsikirjasto). Ohjaus paikalle kyltillä.

--------------------------------------------------------------

Tässä tiedoksi Ritva Sampion sukututkimukseen liittyvät koulutukset verkossa.

SukuStartti, verkkokurssi 17.1. ja 19.1.
Tilattoman väestön sukututkimusta, verkkokurssi 23.2 – 9.3.
Talollinen vai torppari, suutari vai sotilas? – sukututkimuksen verkkokurssi ti 24.1.-21.2.,

Sukututkimuskoulutukset verkossa, lisätietoa ja ilmoittautuminen:
http://snellman-kesayliopisto.mobie.fi/zine/188/cover

----------------------------------------------------------------------------------------------

1301102 Sukututkimustiedon siirtäminen seuraavalle sukupolvelle, Varkaus la 10.00–15.00


Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, Taipaleentie 24

28.1.–18.2.2017

Ritva Sampio • 12 t • 41 €

Onko suvussasi “tervaskantoja”, joilla on paljon perimätietoa tai oletko muuten kerännyt sukututkimustietoja ja suunnittelet tietojen tallentamista ja julkaisemista niin, ettei aineisto ole vain sinun omassa “pöytälaatikossa”. Kurssilla käymme läpi erilaisia tallennus- ja julkaisutapoja ja samalla selvittelemme opiskelijoiden omia sukututkimushaasteita


Ilmoittautuminen alkaa 17.8. klo 12 ja sen voi tehdä osoitteessa www.soisalo-opisto.fi tai numerosta 040 7138660

Lähde:Opinto-opas 2016-2017 s.40, Soisalo-opisto

 -----------------------------------------------------------------------------------------------

Jäsenillat ja vuosikokous keväällä 2017 :
24.1 Jäsenilta
 
- aiheina Luostaristen sukukirjan esittely ja sotapolku sivustoon tutustumista.
21.2 Vuosikokous / Jäsenilta
21.3 Jäsenilta 17.30 alkaen
   - Vieraaksemme tulee Pekka Lukkarinen esittelemään kirjan : Pohjois-Savon Lukkariset .

25.4 Kevätretki Pieksämäelle Kotiseutuarkistoon ja mahdollisuus  myös käyntiin Vanhassa Kirkossa ja hautausmaalla.

- Kulkeminen kimppakyydeillä, lähtö Varkaudesta klo 15.00 ja tarvittaessa myös klo 17.00.

- Ilmoittautuminen 18.4 mennessä sähköpostilla : sirpanen(ät)me.com.

-    Lisää tietoa jäsenille sähköpostilla lähiaikoina.
 ----------------------------------------------
Sukuapu kokoontuu 1.3 alkaen parittomien viikkojen keskiviikkoina 14.00-18.30 Kirjaston Media-keitaalla.
------------------------------

Ansiomitalli

Suomen Sukututkimusseuran hallitus on myöntänyt Seuran 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomalaisen sukututkimuksen ansiomitalin sukututkimuksen hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä Warkauden Seudun Sukututkijat Ry:n jäsenelle Reijo Luostariselle 18.3.2017 Suku 2017-tapahtumassa Helsingissä. Mitali luovutettiin Reijolle yhdistyksen tilaisuudessa 28.3.2017 Varkauden kaupunginkirjastossa.

------------------------------------------------

Sukuapu on kesätauolla 27.4 alkaen . Toiminta jatkuu elokuussa 2017.
-----------------------------------------------------------

Sukuapu kokoontuu 30.8 alkaen parittomien viikkojen keskiviikkoina 13.00-18.30 Kirjaston Media-keitaalla.
Lisätietoja sirpanen (at) me . com

--------------------------------------------------------------------------------------

Savonlinnan Sukututkimusyhdistys järjestää kurssin ,johon meidänkin yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua :

Syyskuussa pe - la 1.-2.9.2017 kurssi ”DNA sukututkimuksessa” Savonlinnan Paviljongilla opettajana Sari Heimonen. 

Kurssilla opitaan, miten DNA-tutkimusta voidaan hyödyntää sukututkimuksessa. Kurssin kesto on 10 oppituntia = 10 x 45 min. = yhteensä 7,5 tuntia. 

Kurssimaksu (50€ ) sisältää 10 oppituntia sekä iltapalan perjantai-iltana sekä keittolounaan ja kahvin lauantaina.

Lisätietoja ja ohjeet ilmoittautumiseen löydät:  Savonlinnan seudun sukututkimusyhdistys

-------------------------------------------------------------------------------

WANHAT KÄSIALAT  -KURSSI   viikonlopppuna 14. - 15.10  kello 10.00 -16.00 .

Paikkana idyllinen Väentupa, Kotiseutukeskuksen pihapiirissä , osoitteessa Wredenkatu 4 , Varkaus.

Kaksipäiväisen kurssin tulee pitämään meille yhdistyksemme kunniajäsen ja vastaavia kursseja 

aiemminkin pitänyt osaaja Veikko Räsänen.  Kurssimaksu jäseniltä 10 €  (mahdolliset ei-jäsenet 15€ ).

Kurssimaksu sisältää siis 12 tuntia oppia vanhoista käsialoista ja kahvin ja kahvi´leivän´molempina päivinä. 

Lauantaina on  myös mahdollisuus ruokailuun Tyyskänhovissa (omalla kustannuksella) . 

Tarjoilun ja materiaalin järjestämiseksi ilmoittautumiset 28.9 mennessä sirpanen(at)me.com

Tätä kurssia ei kannata jättää väliin ,tästä on kaikille hyötyä !
---------------------------------------------------------------------

1301101

Sukututkimuksen pajakurssi syksy, Varkaus

Kurssimaksu: 43,00 €
Opettaja: Ritva Sampio
Paikka: Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403
Osoite: Taipaleentie 24, 78200, Varkaus
Syyslukukausi: 7.10.2017 - 14.10.2017
Päivä ja kello:  La: 10.00-15.00
Ilmoittautuminen alkaa: 16.8.2017 11:30:00
Paikkoja: 14
------------------------------------------------------------------------------------
1301102

Sukututkimuksen pajakurssi kevät, Varkaus

Kurssimaksu: 43,00 €
Opettaja: Ritva Sampio
Paikka: Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403
Osoite: Taipaleentie 24, 78200, Varkaus
Kevätlukukausi: 13.1.2018 - 3.2.2018
Päivä ja kello:  La: 10.00-15.00
Ilmoittautuminen alkaa: 16.8.2017 11:30:00
Paikkoja: 14
----------------------------------------------------------------------

1301103

Sukututkimustiedon siirtäminen seuraaville sukupolville, Varkaus

Kurssimaksu: 43,00 €
Opettaja: Ritva Sampio
Paikka: Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403
Osoite: Taipaleentie 24, 78200, Varkaus
Kevätlukukausi: 27.1.2018 - 17.2.2018
Päivä ja kello:  La: 10.00-15.00
Ilmoittautuminen alkaa: 16.8.2017 11:30:00
Paikkoja: 14
---------------------------------------------------------------------------

Snellman-kesäyliopiston sukututkimuksen verkkokurssit:

Arkistojen aarteet, to 28.9.-12.10.2017, verkossa
Tilattoman väestön sukututkimusta, to 19.10-2.11.2017, verkossa
Sukustartti-verkkokurssi 5.9. ja 7.9.2017, verkossa
DNA-testit sukututkimuksen apuna, peruskurssi, ti 24.10. ja 31.10.2017, verkossa
Talollinen vai torppari, suutari vai sotilas? 19.9.- 17.10.2017, verkossa
Sukututkimustiedot kirjaksi, Suomen Sukututkimusseuran verkkokurssi 25.9., 23.10 ja 13.11.2017
Kartat ja karttojen asiakirjat sukututkimuksen rikastuttajana ti 7.11 ja 14.11.2017, verkossa
Henkikirjojen käyttö sukututkimuksessa, Suomen Sukututkimusseuran verkkokurssi 9.11., 16.11. ja 23.11.2017

---------------------------------------------------------------------------------

Syksyn 2017 jäsenillat tulossa syys- ,loka- ja marraskuun loppupuolelle. 

Esiintyjien aikataulut:

19.9 .    Illan sisältö muuttunut !  Vietetään ilta sukututkimukseen liittyvistä asioista yhdessä keskustellen. Paikalla myös kirjoja myynnissä.

24.10.    Kari Kolehmainen : Kolehmaisten sukukirja

21.11.    Antti Aho : "Varkauden historian tuntija Antti Aho tarinoi Varkauden menneestä ajasta ja vanhoista suvuista".

Paikkana Kotiseutukeskuksen Väentupa ,Wredenkatu 4. Tilaisuudet alkavat klo 18.00 ja kestävät noin kaksi tuntia.

Tilaisuudessa Tyyskänhovista tilattu kahvitarjoilu  (hinta 5€ / henkilö) .

TERVETULOA viihtymään mielenkiintoisten aiheiden parissa!

---------------------------------------
Sukuapu kokoontuu 3.1 alkaen parittomien viikkojen keskiviikkoina 13.00-17.00 Kirjaston Media-keitaalla.
-------------------------------------------------
Kevät 2018 kaikille avoimet jäsenillat tiistaisin Warkauden  Klubi, Ahlströminkatu 13, Varkaus
Jäseniltojen aiheet tarkentuvat myöhemmin.

27.2. Vuosikokous klo 18.00 alkaen /Vuosikokouksen jälkeen  sukututkimuslinkkejä tms.
20.3. klo 18.00 alkaen : Varkauden museon tutkija Hilkka Lehtimaa opastaa Piipunjuurella -kokoelman käyttöä ja katselemme siis vanhoja kuvia Varkaudesta.
24.4.

----------------------------------
Teemu Keskisarjan luento aiheesta "Punaista ja valkoista ihmishistoriaa 1918".
20.2.2018 klo 17.00 Klubilla
Pääsymaksu 10 € , Warkauden Seudun Sukututkijat Ry:n ja Warkaus-seura jäsenet veloituksetta.

--------------------------------------------------------------------------------------
Sukuapu pitää taukoa kesän. Aurinkoista kesää kaikille !
----------------------------------------------------------------------
Sukuapu jatkuu 13.8 alkaen parittomien viikkojen maanantaina kello 13.00-17.00 Varkauden kirjaston Mediakeitaalla. 
 Sukuavussa neuvonta pohjautuu pääosin seurakuntien kirkonkirjojen digitoitujen lähteiden avulla tehtävään tutkimiseen.
 Käytössämme on kirjaston tietokoneita, mutta omat kannettavat on hyvä olla mukana, jos sellaista kotonakin käyttää. 
 Sukuapu on maksutonta vertaistukitoimintaa yhdistyksen jäsenille.  Tervetuloa mukaan !


----------------------------------------------------------------------

Syksyn 2018 jäsenillat pidetään keskiviikkoina:

26.9  klo 18.00 - 20.00   ” Tarinatuokio ” 
eli kuinka kirjoittaa sukututkimuksesta tarinoita.  Siilinjärveläinen Aira Roivainen kertoo aiheesta mm. omien kirjoituksiensa avulla.   Ilmoittautumiset  12.9 mennessä sähköpostilla Sirpa Keinäselle :  sirpanen (at) me.com  .  Varaamme osallistujamäärän mukaan paikaksi joko Kotiseutukeskuksesta  Väentuvan tai  salin Klubilta.  Tervetuloa mukaan ja viihtymään.

24.10
28.11
Jäsenten omia sukutarinoita ja keskustelua aiheista.      

Illat pidetään kello 18.00 - 20.00 Varkauden Tyyskänhovin väentuvassa, osoitteessa Wredenkatu 4. 
 Iltojen aiheet tarkentuvat myöhemmin. Kahvitarjoilu 5€/henkilö.
................................................................................

Sukuapuryhmä kokoontuu Varkauden Kirjaston Mediakeitaalla 
 Sukuavussa neuvonta pohjautuu pääosin seurakuntien kirkonkirjojen digitoitujen lähteiden avulla tehtävään tutkimiseen.
 Käytössämme on kirjaston tietokoneita, mutta omat kannettavat on hyvä olla mukana, jos sellaista kotonakin käyttää. 
 Sukuapu on maksutonta vertaistukitoimintaa yhdistyksen jäsenille.  Tervetuloa mukaan !

 Seuraavat kokoontumiset parittomien viikkojen maanantaisin 11.2.2019 alkaen , kello 13.00 - 17.00.

----------------------------------------------------------------------
Syksyn 2019 toiminta:

RETKI JOROISIIN :
Jäsenten pyynnöstä teemme retken Joroisiin 31.8.2019 lauantaina.
LÄHTÖ VARKAUDEN KIRJASTON PARKKIPAIKALTA KLO 9.30. Tule hyvissä ajoin paikalle,
mieluiten jo n. klo 9.15, niin ehdimme järjestäytyä kimppakyyteihin.

10.00 - 11.30   Tutustumme Joroisten kirkkopihaan ja kellotapuliin ja ehkä kirkkoonkin. Esittelijänä Armas Komi.
11.45 - 13.00   Tutustumme Karhulahden Kotiseutumuseoon. Opas Netta Sauri.
13.15 ->           Tutustumme Kotkan Kartanoon ja sen historiaan, sekä kahvittelemme siellä. Paluumatkalla ehkä mahdollisuus käydä Hamsterissa, joka on Joronjäljessä toimiva pienimuotoinen antiikkiliike.

Yhdistys tarjoaa kahvit ja opastukset. Vesa Harinen ottaa päivän tapahtumista kuvia, joita katselemme seuraavassa jäsenillassamme.
Ajamme Joroisiin ja takaisin kimppakyydeillä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, oletko lähdössä autolla ja jos olet, kuinka monta voisit ottaa kyytiin. Ilmoita myös, jos olet vailla kyytiä. Ja lähdetkö matkaan Varkaudesta vai ajatko suoraan Joroisten kirkolle.

Ilmoita lisäksi jos sinulla on ruoka-aineallergioita, niin yritämme ottaa ne huomioon tarjoilussa.

HUOM!! Kaikkien osallistujien on ilmoittauduttava kahvitarjoilun järjestelyjen vuoksi, vaikka tulisi omalla kyydillä suoraan Joroisiin.

Ilmoittautumiset ja kyytitiedot Virpille osoitteeseen virpitaino@gmail.com  viimeistään keskiviikkona 28.8.2019!!!

JÄSENILLAT syksy 2019 ( aiheet vielä tarkentuvat ):
Tiistaisin klo 18.00 - 20.00 Yhdistystalo Warikossa, Ahlströminkatu 22
 3.9.      
 1.10.
 29.10.
 26.11. Päivi Valkeinen : kuolemansyistä ym. sukututkimuksessa
 
Kirjailija ja historioitsija IRA VIHREÄLEHDON LUENTO lauantaina 5.10.2019 Varkauden kirjastolla.
Tarkempia tietoja lähempänä ajankohtaa.
---------------------------------------------------

 Sukuapuryhmä kokoontuu Varkauden Kirjaston Mediakeitaalla
 Sukuavussa neuvonta pohjautuu pääosin seurakuntien kirkonkirjojen digitoitujen lähteiden avulla tehtävään tutkimiseen.
 Käytössämme on kirjaston tietokoneita, mutta omat kannettavat on hyvä olla mukana, jos sellaista kotonakin käyttää.
 Sukuapu on maksutonta vertaistukitoimintaa yhdistyksen jäsenille.  Tervetuloa mukaan !
 Seuraavat kokoontumiset parittomien viikkojen maanantaisin 12.8.2019 alkaen, kello 13.00 - 17.00.

------------------------------------------------
Kevää 2020 toiminta:

Jäseniltojen kokoontumispaikka Yhdistystalo Warikko os. Ahlströminkatu 22, 78250 Varkaus.
(Parkkialue päiviönsaaren torin ja Hotelli Oscarin vieressä).

27.1. Ma 18 - 20 : Kari Iivarisen esitelmä : "Jatkosodan aikaista kenttäpostia ja sotasensuuria”
18.2. Ti 18 - 20 : Vuosikokous, jonka jälkeen Ari Kankkunen valottaa tekeillä olevan Warkaus-tilan historia-kirjan vaiheita.
31.3. Ti 18 - 20 : Peruttu koronan takia
21.4. Ti 18 - 20 : Peruttu koronan takia

Vuosikokouksessa kahvitarjoilun tarjoaa yhdistys, muina jäseniltoina kahvimaksu on 2€ /hlö.
--------------------------------------------------
 Sukuapuryhmä kokoontuu Varkauden Kirjaston Mediakeitaalla
 Sukuavussa neuvonta pohjautuu pääosin seurakuntien kirkonkirjojen digitoitujen lähteiden avulla tehtävään tutkimiseen.
 Käytössämme on kirjaston tietokoneita, mutta omat kannettavat on hyvä olla mukana, jos sellaista kotonakin käyttää.
 Sukuapu on maksutonta vertaistukitoimintaa yhdistyksen jäsenille.  Tervetuloa mukaan !
 Seuraavat kokoontumiset parittomien viikkojen maanantaisin 13.1.2020 alkaen, kello 13.00 - 17.00.
-----------------------------------------------
Syksyn 2020 Jäsenillat pidetään tiistaisin:

Vierailijoina olivat Ari Kolehmainen (Dna, geneettinen sukututkimus ja Itä-Suomalaisten isälinjat) ja Hemmo Räisänen esitteli sukukirjansa “ Joroisniemestä Soinilansalmelle, Kivimäen Räisäset”.

24.11.    kello 17.30 - 19.30  Illan aiheet :
Fotoshop : kuvien käsittelyä  (Reijo Luostarinen)
kaksi lyhyt filmiä v.1958 Kauppakadulta (4 min.) ja Varttuva Varkaus ( 9 min.)
Vanhoja kuvia Varkaudesta 60-, 70- ja 80-luvulta  (Juhani Natunen)
hautahaku  eli Helsingin seurakuntien tiedoston lyhyt esittely (Sirpa Keinänen)

HUOM!  KOKOUSPAIKKA ON VAIHTUNUT !

UUSI PAIKKA : Kirjaston alakerran kokoussali.  (paikalle mahtuu jopa 50 henkeä turvavälejä noudattaen) Sisäänkäynti kirjaston viereisen ison parkkialueen puoleiselta sivulta. (Ajo Kauppakadulta Ullankujalle )

Pidetään turvavälit ja käyttäkää kasvomaskia, jos tuntuu tarpeelliselta.
-------------------------------------------------------
Sukuaputoiminta on keskeytetty toistaiseksi 17.3.2020  alkaen Korona tilanteen vuoksi.
-----------------------------------------------------------

Kevät 2021 tapaamiset

24.3.2021 keskiviikko kello 18.00 alk. sääntömääräinen vuosikokous.
Ja kokouksen jälkeen keskustelua sukututkimus aiheista

Huhtikuu : Jäsentapaaminen

Toukokuu: Jäsentapaaminen , kevät retki mahdollisesti

Kokouspaikka : Kirjaston alakerran kokoussali.  ( tällä hetkellä saa kokoontua max. 20 henkeä turvavälejä noudattaen)
Sisäänkäynti kirjaston viereisen ison parkkialueen puoleiselta sivulta. (Ajo Kauppakadulta Ullankujalle )

Pidetään turvavälit ja käytetään kasvomaskia (jos terveys sen sallii)

Seurataan koronaohjeistuksia :  muutoksia saattaa siis tulla.

---------------------------------
Sukuapu toimii tällä hetkellä pareittain, ei isona vapaana ryhmänä  (koronan vuoksi).
---------------------------------------------

29.9.2021 klo 17.30 alkaen: Aiheena ajankohtaiset asiat, mm. sukuyhdistysten välinen yhteistyö. Puheenjohtaja kertoo omista tutkimuksistaan, mutta aikaa on myös jäsenten tutkimusten esittelylle.
27.10.2021 klo 17.30 alkaen:
Tutustumme internetin sukututkimusohjelmiin ja mahdollisuuksiin sukututkimuksessa
17.11.2021 klo 17.30 alkaen: Seppo Herranen esittelee sukukirjaansa "Reko Ollinpoika Herrasen sukua"

Pyrimme järjestämään etäyhteysmahdollisuuksia, jos et pääse paikan päälle. Jos haluat osallistua jäseniltaan etäyhteydellä, ole yhteydessä Merjaan.

Kokouspaikka : Kirjaston alakerran kokoussali.  ( tällä hetkellä saa kokoontua max. 20 henkeä turvavälejä noudattaen)
Sisäänkäynti kirjaston viereisen ison parkkialueen puoleiselta sivulta. (Ajo Kauppakadulta Ullankujalle )

SYYSRETKI 2.10. HONKANIEMEN KOTISEUTUMUSEOON HARJURANNALLE

Matkaan lähdemme Juhani Natusen luotsaamana vanhalla, entisöidyllä 1970-luvun paikallisbussilla. Lähtö Käpykankaan Teboililta klo 12.00. Reitti kulkee Päiviönsaaren ja Könönpellon kautta Harjurannantielle. Kyytiin otamme reitin varrelta. Ilmoita lähdöstäsi ja mistä haluat tulle kyytiin puheenjohtajalle merja.vihanto(at)gmail.com 30.9.2021 mennessä.

Voit tutustua museoon tämän linkin kautta Yhdessä Harjurannalla 1917—2017: Honkaniemen kotimuseo - YouTube
-----------------------------------------------------------------------------------------

Sivu päivitetty 05.04.2022